top of page
Search
  • Writer's picturePäivi Pihlajamäki / Picla

Mikä käsityössä maksaa?

Updated: Apr 9, 2021

Käsityö tarkoittaa työtä, joka on tehty käsin ilman isoja työkoneita tai automaatiota. Suomalainen käsityö tarkoittaa Suomessa tehtyä käsityötä.


Olen tehnyt nyt 1,5 vuotta kaikkeni sen eteen, että suomalaisen käsityön arvostus nousisi. Olen todella kiitollinen kaikista niistä palautteista, joita olen teiltä seuraajiltani saanut. Yksi viimeaikainen palaute kuitenkin kiinnitti minut taas tiukemmin aiheeseen ja innosti kirjoittamaan myös tämän blogitekstin. Alla asiakkaalta saamani viesti:

” Sen lisäksi, että sun yrityksen tuotteet ovat huikeita, niin teet tärkeää työtä myös suomalaisen käsityön arvostuksen eteen. Kiitos. Näin yhdessä faceryhmässä villasukat myynnissä pilkkahintaan, ja teki mieli siellä alkaa ränttäämään siitä, kuinka niillä hinnoilla ei tekijä saa edes tarvikkeiden hintaa itselleen… Sun puheet siis ovat vaikuttaneet mun ajatusmaailmaan!”

Mitä hyötyä on ostaa suomalaista käsityötä?

Ostaessasi suomalaisen käsityötuotteen, teet yleensä vastuullisemman valinnan kuin tilatessasi tuotteen ulkomailta joltain suurelta toimittajalta. Suomalaisen käsityötuotteen reitti Suomessa asuvalle kuluttajalle on yleensä hyvin lyhyt – joko yrittäjä myy tuotteensa itse kuluttajalle tai sitten jälleenmyyjän kautta. Tuote ei kulje pitkiä matkoja maailmalla ennen päämääräänsä eikä usean välikäden kautta. Tämä helpottaa tuotteen valmistusolosuhteiden selvittämistä, vähentää kuljetuksista aiheutuvia ilmastovaikutuksia ja vähentää tuotteen hinnan jakavia tahoja. Viimeinen helpottaa siinä, että tuotteen tekijän on parempi mahdollisuus saada itsellensä työstä riittävä korvaus ilman, että tuotteen kate jakautuu useiden eri tahojen välillä.

Suomessa tuotteiden valmistamiseen liittyy myös paljon säädöksiä ja lakeja. Suomessa yrittäjän on otettava nämä asiat huomioon. Tällöin Suomessa tehdyt tuotteet ovat usein myös turvallisempia kuin vastaavat muualta tulleet tuotteet. Monet suomalaiset käsityöyrittäjät myös satsaavat materiaaleihin, jolloin käytetyt materiaalit ovat yleensä vastuullisesti valittuja, kuten Piclallakin. Tällöin tuotteet ovat usein myös laadukkaampia. Tämä ei tietenkään ole itsestäänselvyys, eli kuluttajan on aina hyvä tarkistaa, millaisia materiaaleja tuotteissa on käytetty.


Suomessa tuotteiden hinta sisältää valmistuskustannusten ja katteen lisäksi myös veroja. Kun ostat tuotteen Suomesta, maksat samalla myös verotulot Suomeen.


Mistä käsityötuotteen hinta muodostuu?


Otan tässä esimerkiksi yhden Piclan tuotteen, joka maksaa Piclan verkkokaupassa ja jälleenmyyjien kivijaloissa 20 euroa. Tuotteen hinta sisältää suunnittelun, materiaalikustannukset, oman ”palkkani” (josta vähennän vielä oman tuloveroni ja pienen kuluosuuden, johon kuuluu kirjanpito, vakuutukset, myynti- ja markkinointi, työtilan kulut, verkkokaupan kulut ja muut juoksevat kulut), jälleenmyyjän osuuden, pakkausmateriaalit ja arvonlisäveron.


Piclan yrittäjänä en saa tästä tuotteesta ikinä 20 euroa itselleni. Maksan hinnasta ensin 24 % arvonlisäveron, joka on 3,87 euroa. Tämän jälkeen vähennän hinnasta materiaali- ja pakkauskustannukset, jotka ovat tässä tuotteessa noin 2,5 euroa (alv 0). Tämän jälkeen rahaa on jäljellä 13,63 euroa. Tästä summasta vähennän vielä muut kulut ja lopuksi verot. Lopullista tuloa minulle jää tuotteesta noin 8 euroa.


Mikäli myyn tuotteen jälleenmyyjän kautta, minulle itselleni ei tule niin suuria myynti- ja markkinointikuluja, pakkauskuluja tai verkkokauppakuluja. Jälleenmyyjälle saan myytyä myös aina enemmän kuin yhden tuotteen kerrallaan. Silti jälleenmyyjän osuuden jälkeen minulle jää hieman vähemmän tuloa, kuin silloin, kun myisin tuotteen itse. Jälleenmyyjän kautta myymällä saan tuloa noin 5,6 euroa. Koska tuotteen valmistaminen kestää yli puoli tuntia, tuntipalkka ei ole vieläkään kummoinen ja hintaa pitäisikin nostaa.




Yleensä itsekin kuluttajana unohdan tuotetta ostaessani, että maksan tuotteesta ensinnäkin suoraan 24 % arvonlisäveroa (mikäli yritys on siis arvonlisävelvollinen). Sen lisäksi maksan käytetyistä materiaaleista eli periaattessa maksan sille yritykselle, joka on myynyt yrittäjälle materiaalit. Loput maksan yrittäjälle, joista hän kattaa muut kulut ja maksaa veroa vielä valtiolle. En siis anna rahojani vaan yrittäjälle.


Käsityön arvon ymmärtäminen vaatii ajatustavan muutoksen


Haluan heti tämän osion alkuun muistuttaa, että käsityönä tehdyn tuotteen ostaminen ei missään nimessä ole itsestäänselvyys. Käsityönä tehty tuote on arvokkaampi kuin massatuotantona tehty tuote, joten kaikilla ei ole varaa ostaa käsityönä tehtyä tuotetta. Mikäli kuitenkin haluat ostaa käsityötuotteen, on hyvä miettiä omaa ajattelutapaa käsitöihin liittyen.


Suomessa käsityön avulla elämistä vaikeuttaa mielestäni nämä kolme asiaa:

1. Kuluttaja on tottunut tilaamaan tuotteen halvalla ulkomailta.


On totta, että ulkomailta tilatessa voit saada vastaavan tuotteen yli puolet halvemmalla kuin ostamalla tuotteen suomalaiselta käsityöyrittäjältä. Mikäli kuitenkin haluat ostaa tuotteen Suomesta, on hyvä ymmärtää, että maksat tällöin myös siitä ajatuksesta, että tuote on lähellä tuotettuna palveluna tehty ja tiedät tarkasti tuotteen alkuperän.


2. Käsityötuotteita myydään toreilla ja netissä alihintaan.


Käsityötuotteita myydään Suomessa tällä hetkellä todella paljon alihintaan. Käsitöiden tekeminen on monille harrastus, josta on kiva saada vähän taskurahaa myymällä tuotteita myös netissä.


Joissakin tilanteissa myyjä ei kuitenkaan ymmärrä, että hänen pitäisi maksaa myynneistään veroa. Lankojen hinnalla ystävälle tuotteen tekeminen on eri asia kuin tuotteiden mainostaminen ja myyminen verkossa, niin että myynti kerryttää tuloa. Lisäksi jotkut myyjät unohtavat, että toiset elävät tällä elinkeinolla ja heidän alhaiset hintansa tekevät hallaa elääkseen käsitöitä tekeville. Kun netissä näkyy villasukat seitsemällä eurolla, kuluttaja vertaa hintaa näihin katsoessaan käsityöyrittäjän verkkokaupassa samanlaisten sukkien maksavan 60 euroa.


3. Käsityötuotteen tai -palvelun arvoa ei tunnisteta.


Käsityötuotteiden ja niihin sisältyvien palveluiden arvo on yleensä suuri, mutta kuluttaja ei välttämättä näe, mistä hän maksaa. Jotta kuluttajan on helpompi ymmärtää tuotteen arvo, yrittäjän tehtävänä on lisätä läpinäkyvyyttä.


Käsityötuotteiden hinnoittelu vaatii ajatusmuutoksen yrittäjiltä hinnoitteluun liittyen. Yrittäjän pitää myös itse tiedostaa tuotteen ja työnsä arvo. Voidaan esimerkiksi miettiä, miksi monista palveluista on ok pyytää vaikka 55 e / tunti, mutta käsityötuotteen tekemiseen liittyvästä palvelusta 10 euroakin on monelle liikaa.


Jotta käsityöt saavat oman sijansa suomalaisessa yrittäjyydessä, meidän on kaikkien muutettava asennettamme – niin kuluttajana kuin yrittäjänäkin.




Jos sain edes yhden ajatusmaailman virittäytymään tämän kirjoitukseni aikana, olen päässyt tavoitteeseeni.


- Rakkaudella Päivi / Picla -


Asiasanat: Suomalainen käsityö / käsityön arvostus / käsityön hinta/ hinnoittelu

1,107 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


Post: Blog2_Post
bottom of page